lauantai, 18. elokuu 2012

Blogini on muuttanut

Uusi blogini osoite on http://hurahdukset.blogspot.fi/

sunnuntai, 12. elokuu 2012

Kuvat ovat lopullisesti hävinneet vuodatuksen palvelimelta

Blogissani on ollut hiljaista, kun olen odottanut kuvien palautumista blogiini. Kuvat ovat kuulemma hävinneet kokonaan. Samoin uskoni tähän vuodatuksen formaattiin. Pitänee kai muuttaa tuonne Googlen blogipalvelun puolelle, vaikka alkujaan sitä vastustinkin, mutta taidan kuitenkin valita toimivuuden toimimattomuuden sijaan.

maanantai, 25. kesäkuu 2012

Mökin kätköistä: retroleluja


Vuokraamallamme mökillä oli yläkertaan kasattu isoon koriin paljon vanhoja leluja. Korista tunnistin 80-luvun leluksi tuon alla olevan apinanuken. Sellaisia oli minun nuoruudessani. Mieheni taas muisti leikkineensä 70-luvun puolivälissä saman tyyppisellä autolla kuin alemmassa kuvassa.




sunnuntai, 24. kesäkuu 2012

Juhannustunnelmaa


Vuokrasimme juhannusviikolle mökin tästä lähistöltä. Mökki sijaitsi Etelä-Savossa alle 50 kilometrin päässä kotoa. Viikko sujui vaihtelevissa säissä. Juhannuksen aikaan sää oli kyllä mainio: aurinko pilkahteli pilvien välistä ja lämmintä oli noin 20 astetta.
Alla juhannustunnelmaa kuvien kautta. Kuvat on otettu juhannusviikon aikana.



Juhannusruusu. On huomaamatta öttiäinenkin päässyt kuvaan.



Mikä perhoslaji mahtanee olla kyseessä? Lenteli mökkitiellä.



Koira nautti vapaudesta. Haukahteli useampaan otteeseen peilikuvalleen vedessä. Huvittava tapaus.




Kuvassa tyypillinen kalasaalis. Välineenä perinteinen mato-onki.



Juhannusaattoillan herkkuja.

sunnuntai, 10. kesäkuu 2012

Särkyneita sydämiä


Esittelyssä pihani särkyneet sydämet. Kukkapenkin ympäristö kaipaa todellakin ruohotrimmeriä. Sellainen minun on tarkoitus hankkia tässä lähi aikoina. Särkyneitä sydämiä on rivistössä yhteensä kolme.

Keskimmäistä kasvattelin eräänä keväänä sisätiloissa ennen ulosvientiä. Olin ostanut särkyneen sydämen juurakon OmaPiha-messuilta Helsingistä ja kukka piti olla tätä perinteistä punaista mallia. Kuinkas ollakaan juurakko kasvatti valkoiset kukat ensimmäisenä keväänä, kun se pääsi kukintoon jo sisällä. Olin innoissani valkoisesta särkyneestä sydämestä ja päätin ostaa sen molemmille puolille perinteiset punaiset särkyneet sydämet. Lopputulema oli kuitenkin erilainen kuin olin toivonut: koko penkki on sen ensimmäisen kevään jälkeen kukkinut punaisilla kukilla. En ymmärrä mistä ne ensimmäisen kevään valkoiset kukat oikein hävisivät.

Kukkiahan tuossa penkissä on ihan kiitettävästi lehtiä niukasti. En lannoittanut penkkiä tänä keväänä lainkaan. Johtuneeko lehtien vähyys siitä.

Särkyineitä sydämiä oli lapsuuteni kesäpaikalla ja siksi halusin niitä omaa pihamaatanikin koristamaan.